Stressinhallintaa ja työhyvinvointia käytännössä! Mindfulness tarkoittaa hyväksyvää tietoista läsnäoloa. Säännöllisen harjoittamisen avulla voimme kehittää kykyämme olla läsnä, kasvattaa hyväksyntää ja myötätuntoa sekä taitojamme keskittyä olennaiseen. Erityisen tarpeellisia taitoja myös tänä erikoisena aikana kaiken epävarmuuden keskellä!

Ihmiset kipuilevat arjen vaatimusten ja työhyvinvoinnin kanssa. Etenkin korona-aikana työhyvinvointi ja jaksaminen on ollut heikoissa kantimissa. Työntekijöiden yhteisöllisyydentunne ja motivaatio ovat saattaneet laskea, samalla kun organisaatioissa on saatu tehdä ylimääräistä työtä lisääntyneiden sairaspoissaolojen, tuottavuuden kysymysten ja asiakkaiden riittävyyden ja/tai vaativuuden kanssa.

Niin esihenkilöt kuin työntekijätkin kaipaavat tukea jaksaakseen ja voidakseen hyvin. Samanaikaisesti kuitenkin kokoontumisia rajoitetaan, ja taloudelliset resurssit ovat selkeästi niukemmat. Tarjoankin teille uudenlaisen ja edullisen tuen mahdollisuuden: Etäyhteyksillä toteutettu mindfulnesstohjaus teidän yhteisöllenne.

Mitä hyötyjä mindfulness voi antaa työhyvinvoinnille?
Tutkimusten mukaan säännöllinen harjoittaminen tukee terveyttä sekä auttaa mm. työhyvinvoinnin lisäämisessä, rentoutumisessa, oppimisessa ja stressinhallinnassa. Löydämme levollisuutta olla vaikeidenkin asioiden kanssa ja kykymme iloita pienistä asioista kasvaa. Todellista boostia työhyvinvoinnille!

Miten ohjaus käytännössä toteutuu?

• Sovimme ohjaukselle sopivan ajan.

• Saatte etukäteen Zoom- tai Teams –linkin toiveenne mukaan, jonka voitte jakaa koko henkilöstöllenne (max 300 henkilölle, joka on näiden sovellusten maksimiosallistujamäärä).

• Näin ollen yhden ohjauksen hinnalla suuri joukko työntekijöitänne voi päästä yhteisen harjoituksen äärelle.

• Voimme pitää ohjatun tuokion webinaarityylisesti, jolloin osallistujat voivat rentoutua vastaanottajan rooliin, eikä osallistumista aktiivisesti edellytetä. Näin tuokio toimii myös mikrotaukona kesken puurtamisen. Tällöin osallistujajoukko voi myös olla suuri.

• Jos haluatte vuorovaikutuksellisemman ohjauksen, jonka aikana osallistujat pääsevät myös jakamaan kokemuksiaan ja kuulemaan muiden havaintoja, on maksimiosallistujamäärä 10 henkilöä. Tällöin räätälöimme juuri teille sopivan kerran, tai kurssikokonaisuuden.

• Säännöllisen ohjauksen avulla työhyvinvointi voi kohentua. Alkuun mindfulnessharjoittaminen voi tuntua vaikealta ja nostaa näkyväksi myös hankalia tuntemuksia. Se on aivan normaalia. Harjoittamisen myötä opimme olemaan myös vaikeiden asioiden kanssa levollisemmin, jolloin taito siirtyy myös osaksi arkea. Tämän vuoksi säännöllinen ohjaus onkin suositeltavaa!

Kysy lisää ja varaa pian oma kokeilukertasi ja kokonaisuutesi: info(at)elinaporokka.fi tai 044-3378 338.

Olkoon vuosi 2021 hyvinvoinnin vuosi!